sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Keksimonsteri ei ole tyytyväinen

Järkkärin akkulaturi on kateissa. Näpsäisin siis röyhkeästi kuvan valmiista maalauksestani kännykälläni. Kännykkä tai kamera, sen ei ole väliä, sillä teokseni virheitä ja mokia ei pysty yksikään media muuttamaan paremmaksi.

Maalasin kuvaa kuutisen tuntia. Tarkastelin valmista maalausta vain hetken, sitten se oli jo pikaisesti saatava pois silmistä. Olin pettynyt. Kuva ei näyttänyt miltään. Sama kuin olisi katsonut harmaata lakanaa tai Putous-sketsejä. Kömmin pahoilla mielin petiini ja vedin tyynyn naamalleni. Nyt en halunnut nähdä muuta kuin pimeää. Harmi, etten saanut unta, sillä naapuruston baarien bassojumputus piti tehokkaasti uupuneenkin ihmisen hereillä.

Aamulla heräsin ja tajusin nukkuneeni ainakin jonnin verran. Otin esille edellisiltana maalatun tekeleeni. Se näyttääkin ihan kivalta. Oikeastaan hienolta. Toki jo piirrosvaiheessa on tehty muutamia peruuttamattomia virheitä, mutta yleisilmeeltään maalaus on juuri sellainen kun sen mielessäni olin ajatellut. Ehkä parempikin, sillä mielestäni vesivärien käyttö ja hallinta on parantunut aikaisemmasta. Ihan vähäsen ainakin. Taisin viettää turhan paljon aikaa lauantaina maalauksen äärellä, ja siksi lienin turtunut siihen kuvan ollessa viimein valmis. Ei muuta kuin jatkamaan uutteraa harjoittelua muiden projektien parissa!

Tässä piirros/maalaukseni nyt sitten on lopullisessa ulkoasussaan:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti