Yliopistoelämän alkumetrit ovat kohdallani osoittautuneet henkisesti melko raskaiksi, stressaaviksi ja ahdistaviksi. Suhtaudun opintoihini vakavasti ja panostan siihen täysillä, mikä vaikuttaa kokonaisvaltaisesti kaikkeen elämääni. Vakavan opiskelun ja puurtamisen vastapainoksi kaipaan hassuttelua ja kevytmielisyyttä. Tämä näkyy muun vapaa-ajankäyttöni lisäksi myös maalauksissani.
Seuraavan teoksen tein tarkoituksella "vasemmalla kädellä" tietoisesti hieman hutiloiden, mikä on selitys sille, että yleensä minulle tärkeä yksityiskohtien symmetria loistaa nyt poissaolollaan. Kun itse katson jokseenkin vinksahtanutta aikaansaannostani, on todettava, etten osaa sanoa pidänkö siitä vai en. Pidän vesivärien ja kuitukärkikynän yhdistelmästä sekä itse kuva-aiheesta, mutta huolimattomuutta anatomisten seikkojen suhteen (siitäkin huolimatta, että se oli tällä kertaa tarkoitukseni) on vaikea sulattaa. Aika näyttää jatkuuko sama "kevyempi" linja tulevissa tekeleissäni vai jäikö tämä vain kertaluontoiseksi kokeiluksi ahdistuksen ja paineiden keskellä.