sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Vaihteluksi puuvärejä


Omakuva puuvärein ruskealle kartongille koossa A4:





Tässä työssä käytin Derwentin coloursoft-kyniä, jotka ovat pehmeämpiä kuin tavan värikynät. Värit sekoittuvat nätisti toisiinsa, mikä mielestäni helpottaa realistisempaan lopputulokseen pääsemistä.
Hallitsen selvästi värikynäilyn paremmin kuin vesivärien käytön, mutta koska kynät kuluvat paljon nopeammin ja ovat kalliimpia, taidan pitäytyä jatkossa edelleen akvarelleissa.


.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Rottamaista


Koska rakastan rottia ja shokkivärjättyjä hiuksia ;)
Harmi, että maalaus meni pieleen jälleen kerran silmien osalta.


lauantai 11. heinäkuuta 2015

Ajattelun poissaolo


Joskus tulee vaan tehtyä, ei niinkään ajateltua. Tästä maalauksesta en oikein muuta osaa sanoa.

























perjantai 3. heinäkuuta 2015

Muotokuva akryylein





Yllä olevan maalauksen tekemisessä meni noin viisi päivää. Tunteja en tapaa ottaa ylös, mutta kuten yleensä, työskentelin tälläkin kertaa maalauksen parissa useita tunteja per päivä. Tämän kertaisen
maalausharjoitukseni uhriksi joutui sisareni Jessica. Maalasin kuitenkin valokuvan pohjalta, joten malli ei joutunut juurikaan kärsimään ;)

Alla kuvia projektin etenemisestä lyijykynäpiirroksesta kohti valmista maalausta:
















Tämä onkin toistaiseksi suuri kokoisin tekeleeni.
Maalauspohja kun näytti kaupassa pienemmältä ;)