maanantai 23. helmikuuta 2015

Yksi tyttö


     Aluksi hänellä oli kolme jalkaa, tuolilla vain kaksi.














































































. 
Olen saanut riesakseni toistaiseksi tuntemattomasta syystä ilmaantuneen käsien vapinan, mikä näkyy tässäkin piirroksessa hyvin. Epäselväksi ei kuitenkaa jää se, käyttääkö taiteilija töissään viivainta...

































Vesivärikerrosten lisäämisen jälkeen monet mokat peittyivät, vain tuodakseen esiin uusia epäkohtia.
Yleensä tapaan syyttää huonosta jäljestä itseäni, mutta nyt on pakko todeta tuon vesiväripaperin olevan todella huonoa (ainakin omaan tarkoitukseeni). Paperi sallii värien leviämisen liiankin helposti, minkä vuoksi en ole maalaamisen osalta kovin hyvin pysynyt piirtämieni rajojen sisällä... Näin pikkutarkkaan työskentelyyn sopisi paremmin toinen paperilaatu, juuri se mikä minulta on sattunut loppumaan.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Kuvitteluleikki

Silloin kun jään yksin kotiin, tapaan leikkiä valokuvausta. Kun se on leikkiä, ei tarvitse ottaa mitään turhan tosissaan ;)